Jälleen on kisattu Vuoden parhaasta Asiakaspalvelusta. Viime keväänä starttasimme kilpailun uudistetulla arviointikriteeristöllä, jossa mukailtiin mm. COPC (Customer Operations Performance Center) -standardia. Arvioinnissa kiinnitimme huomiota asiakaspalvelun johtamiseen ja suunnitteluun, prosessien hallintaan ja laatuun, henkilöstöön ja ihmisten johtamiseen, asiakaskokemukseen sekä suorituskykyyn ja sen mittaamiseen. Erityisenä huomion kohteena kilpailussa ovat arjen pienemmätkin teot paremman asiakas- ja työntekijätyytyväisyyden aikaan saamiseksi.

Kilpailuun sisältyy kattava itsearviointi, joista yhdessä osallistujien haastattelujen kanssa muodostuu laaja loppuraportti arvioijien tekemistä havainnoista mm. strategian jalkautumiseen liittyvistä asioista, sisäisistä toimintatavoista, työntekijäkokemuksesta, asiakasymmärryksestä ja asiakaskokemuksen mittaamisesta. Pääsimme haastattelemaan laajan joukon osallistujaorganisaatioiden asiantuntijoita ja tiiminvetäjiä, joista jokainen teki vaikutuksen sitoutumisellaan ja avoimuudellaan myös niistä asioista, jotka olivat vasta kehittämisen alkutaipaleella.  Juuri tätä toivoimmekin, matalaa kynnystä kertoa ja jakaa myös muille niitä arjen asioita, jotka ovat vieneet askel askeleelta kohti parempaa asiakaspalvelua.

Vuonna 2023 voittajaksi on selvinnyt Säästöpankkien asiakaspalvelu, lämpimät onnittelut koko organisaatiolle!

Voittajaorganisaatiossa asiakaspalvelua arvostetaan ja se on tunnistettu sekä tunnustettu merkittäväksi tekijäksi koko organisaation menestymisen kannalta. Sekä itsearvioinneissa että haastatteluissa tuli hienosti esiin muutosmatka eli asiakaspalvelutyön arvostuksen nousu sekä organisaation että työntekijöiden omalta osalta. Kiinnitimme huomiota tapaan, jolla asiantuntijat kertoivat arjestaan, organisaation johtamisesta ja siitä, miten ja millaista tukea he johdolta ovat toivoneet ja millaista organisaatiossa on toteutettu. Voittajaorganisaatio on selkeästi löytänyt tavan, jolla joskus haasteellisessakin hybridityössä pidetään hyvää huolta asiantuntijoista ja ylläpidetään sitoutumista vaativaan asiantuntijatyöhön.

Helmikuun Asiakaspalvelupäivässä luvassa voittajan haastattelu ja tarkempaa kuvausta niistä asioista, joilla on saatu aikaan mahtavia onnistumisia asiakaspalvelussa.

Onnittelut Säästöpankkien asiakaspalvelu!

Lue lisää Vuoden asiakaspalvelukilpailusta tästä


 

Säästöpankkiryhmä on edistänyt yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia jo 200 vuoden ajan. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Wakaru on ketterä osaamistalo, joka on tunnettu Suomen suurimpien organisaatioiden osaamisen kehittämisen ykkösvalintana jo 20 vuoden ajan. Autamme asiakkaitamme kehittymään koulutuksia suunnittelemalla, valmentamalla, monipuolisilla ammattitapahtumilla ja tarjoamalla edistyksellisiä teknologiapalveluita. Meiltä löytyvät ratkaisut digitaalisen liiketoiminnan jatkuvaan parantamiseen ja osaamispääoman kasvattamiseen. Toimintamme keskiössä erinomainen asiakaspalvelu ja asiakaskokemus. Wakaruun kuuluvalla Wave asiakaspalveluverkostolla palvelemme yli 100:aa jäsenorganisaatiota, joiden asiakaspalvelun kehittämisen tueksi tarjoamme aktiivisen ja asiantuntevan ammatillisen verkoston, ammattilaistapahtumia, koulutuksia, yritysvierailuja sekä Vuoden Asiakaspalvelu -kilpailun. Lisää Wakarusta osoitteessa www.wakaru.fi/

 

Lue myös Vuoden asiakaspalvelukilpailun finalistista Apotista täältä.